Näytetään tekstit, joissa on tunniste vaaka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vaaka. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Keskellä viikkoa..


Keskiviikon, lähes keskipäivä.
Tässä sitä mennään eteenpäin, hitaasti,mutta varmasti. Edellis-iltana tehtiin kasapäin erilaisia salaatteja ja raastetta jääkaappiin. Hyvä idea oli, sillä oli mukava lisä ruoan kanssa napsittuna ja nälkä pysyi kauan loitolla. Eilen nukuin alkuillasta pienet päikkärit, ja herättyäni taas tajusin yhden tekijän makkaroihini. Heti tekee mieli syödä kun on tylsää, hiljaista ja on herännyt päiväunilta. Nälkä ei ollut ollenkaan, oikeastaan olin vielä täysi päivän ruoasta,mutta silti olisin voinut kahmia suuhunu lähes mitä vain, kaksin käsin.
Tässä kohtaa onneni oli tupakka, joka hetkellisesti sai suuhuni niin pahan mauan, että herkuttelusuu hetkeksi hellitti huutelemistaan. Kyllä se syöminen vaan on yksi iso mörkö.. Mutta talutusnuorassa, edelleen.

Kun olen tilojani julkaissut mm. facebook profiilissani, ihmiset ovat huomanneet ns. "remontointini" . Moni on tsempannut ja kehottanut minua kokeilemaan tätä uutta ja niin kuulemma tehokasta Fit farmia. Laitankin tähän linkin, sikäli mikäli joku saa kipinän tai haluaa tutustua asiaan paremmin

" Jutta ja superdieetit "

Itsekin kovin kyseisestä laihdutusmuodosta kiinnostuin ja lueskelinkin tovin sivulta löytyviä ns. onnistumistarinoita. Onhan se ihmisiltä sulanut valtava määrä läskiä, varsin pienessäkin ajassa. itse mietin omalla kohdallani, etä onko dieetti liian orjallinen. Sinnehän kun on mukaan ilmoitautunut, niin saa omat tarkat ruoka-ohjeet, sekä myös liikuntaharjoitukset. Ruoka pitänee punnita tarkasti ja tottakai sen pitää sitten olla juuri sellaista kun on kehoitettu. Minulla tulee heti mieleen raha.. Etä jos ruoka jota kehotetaans yömään on kovin kallista? Koska minun lompakkoni ei sitä kauaa kestä, tai entä jos en jaksakaan käydä salilla, osaisinko tehdä samat harjoitteet kotona? Tai tulisiko niitä tehtyä, mikäli tulee päivä, kun ei vain kertakaikkiaan kiinnosta? Mutta tutustumisen arvoinen juttu ehdottomasti !!

Painoa en taas ole käynyt katsomassa, koska en tunne siihen tarvetta. Vaatteista huomaa, että ainakin ruho on jonkinverran mennyt kasaan. Paidat varsinkin jotka on enennen nuollut ihoa, roikkuvat nyt mutkalla päälläni. Positiivista siis sekin kyllä! Olen kyllä erittäine tyytyväinen siihen, että olen saanut ruokavalioni ja syömiseni pidettyä tiukassa kurissa. Edes leipää tehdessä ei tule heitettyä suuhun ylimääräisiä leikkeleenpalasia, ja juusto onkin jäänyt minulta kokonaan pois, ja sen tilalla sitten juon muutaman lasillisen maitoa. Vedenkin olen nyt saanut lisättyä tähän touhuun, huomaamatta menee se puolilitraa kerralla, kun ottaa ison lasillisen vaikka tähän tietokoneelle viereen. Niin sekään ei tunnu niin pakkojuotolta.

Kaikinpuolin siis viikko on tähän asti ainakin mennyt melkoisen hyvin, ollaan siis tyytyväisiä tälläkin kertaa :)

Kettu kuittailee...

tiistai 29. tammikuuta 2013

Puurolla pääsee pitkälle !


Tiistai alkaa sateisena mutta reippaasti kuitenkin keittelin heti herättyäni aamupuuron ja kaveriksi pari leipää, salaatilla ja kurkulla. Tajusin herätessäni, että olen juonut syömisiseni kanssa varsin vähän, en juuri ollenkaan. Pitänee siis tehdä parannus siihen. Vesikin kun maistuu hyvälle, kun sen saa kylmänä juoda. Aamukahvi on vielä juomatta, mutta sekin asia vielä korjaantuu :)

Tänään en aamusta mennyt vaa´alle, ajattelin että josko yllätys olisi positiivisempi, jos kävisin vasta ensiviikon alussa? Pakkohan kun ei ole käydä ollenkaan, mutta mielenkiinnosta lähinnä..
Eilen olin sen verta reippaalla tuulella että tein valmiiksi jo ruokaa koko loppuviikoksi. Karjalanpaistia ja kanarisottoa. Lasten kanssa sitten saadaan arpoa kuka mistäkin kattilasta mitäkin syö. Itse olen jo tottunut varsin pieniin annoksiin. Hyvä niin. Täyteen tulee jo pienestä osasta siitä mitä ennen on tarvinut tunteekseensa itsensä kylläiseksi ( lue: ähkyksi ) . Mukavaa huomata siis että jotain ainakin on tapahtunut positiivisempaan suuntaan. Tällä hetkellä tuntuu että voisin vallan hyvin jatkaa tätä loputtomiin. Toki tiedostan senkin että varmasti repsahduskin siellä häämöttelee nurkalla, mutta koitan olla keskittymättä siihen liiaksi. Tulee jos tulee, ja siitä sitten taas noustaan uuteen nousuun.
Ihanaa kun kohta on kevät ja sitä myötä kesä. Haaveilen jo olevani senverta hyvässä kunnossa että jaksaisin kävellä pitkin toreja ostamassa uusia ja tuoreita kasviksia ja marjoja. Sitä on tullut harrastettua esikoisen ollessa pieni ( ja torin ollessa lähempänä ), mutta viimevuosina se on jäänyt vain ajatuksen tasolle. Tänä kesänä kaikki on toisin. Lupaan sen ainakin itselleni, jollen kenellekään muulle.
Lapset ovat kohta vuorostaan isällään ja jään mieheni kanssa kahdestaan. Ajattelin tehdä meille erilaisia kasvissosekeittoja, maisteltavaksi. Ennen en olisi voinut kuvitellakaan täyttyväni moisesta, mutta nyt muutaman kerran tehtyäni voin todeta ihan ääneen, että voi vitsit, se olikin ihan hyvää :) Sitä alkaa avautumaan kokonaan uusi maailma eteen, ja ah !! se piristää jos mikä !
Eilen oli torpan miesväellä herkuttelupäivä, kun tein pannaria, hillon ja kermavaahdon kera. Itse toki pystyin kieltäytymään ,mutta tälläkertaa se ei tuntunut pahalta ja oli mukava nähdä kun toiset herkuttelivat. Minä sain mielihyväni jo tuoksusta mikä levisi pitki kotia <3 Vaikka muuväki onkin hienosti kannustanut minua, moussuttamatta herkkuja nenäni edessä, on mukavaa silti antaa välillä toisille niitä herkutteluhetkiä. Pakkohan se on tottua siihenkin asetelmaan, että toiset syövät kanssasi sitä, mitä itse et syö. Eihän tässä kuitenkaan kaapissa laihduteta!

Millaisia kasvissosekeittoja sinä olet tehnyt/ maistanut? Mitä suosittelisit minulle? :)

Mukavaa tiistaita, kettu kuittailee....

maanantai 28. tammikuuta 2013

Jumitus maximus


Jumitus maximus...

Maanantai ja taas alkaa uusi viikko kaurapuurolla ja mehukeitolla. Aamulla pomppasin vaakaan, ajattelin että jos pientä ns. välitarkistusta..
Paino jumittaa samoissa ,missä muutama päivä sittenkin. Mieleni tekee vetää samantein kaksin käsin suklaata ja muita herkkuja, kun paino kuitenkaan putoa. Päätin kuitenkin aloittaa aamun tuolla kaurapuurolla. Voihan se jumitus muustakin johtua.. kaloreita en ainakaan ole liikaa kerännyt. 

Mietin muita hyviä vaihtoehtoja kaurapuurolle. Tosin se kyllä on tullut lemppariksi, mutta vaihtelukin toki voisi piristää. Muiden puurojen ystävä en juurikaan ole, joten ne on poissa laskuista.. Joten.. Mitä voisi syödä puuron sijasta? Puuro kuitenkin pitää hyvin nälkäpeikkoa loitolla ja on kivan lämmintä heti aamutuimaan. Ainakin näin talvella.. Miten mahtaa olla kesällä puuron laita? Aika näyttää..

Tänään on mentävä hedelmä kaupoille. Tekee mieli jotain raikasta ja keltaista, ehkäpä appelsiinia tai jotain muuta makeahkoa. Ostaa pitää myös tuota uutta 100 % ruisleipää, olen kovin tykästynyt siihen. Olen testannut kumpaakin vaihtoehtoa, pehmeää ja perinteistä, ja jopa tuo pehmeä on todella hyvää. Todellakin " taikaruisleipää" ..
Porkaana versio on vielä kokeilemtta, pitänee seuraavaksi iskeä siihen. Mikään suuri leivän kuluttaja en todellakaan ole, mutta aamuisin on mukavaa syödä muutama viipale puuron ja salaatin kera <3 SUOSITTELEN LÄMPIMÄSTI !

Kirjauduin eilen kalorilaskuri.fi sivustolle, kaksiviikkoa suht halvalla. Tuntuu melko kätevältä sivustolta, varsinkin jos osaa käyttää, mitä minä en oikein vielä voi sanoa osaavani. Kätevästi kuitenkin saa kirjattua ruokapäiväkirjaa ja tarkistettua tutuimpien ruoka-aineiden kalorimääriä. Eilen totesinkin miehelleni, että pitänee ostaa myös pieni talousvaaka. On niin kovin vaikeaa arvioida annosten määrää, vaikka en tarkkuusammuntaa tässä suoritakaan. Kiva olisi kuitenkin saada jonkinlaista suuntaa, mitä mikäkin gramma määrä käytännössä tarkoittaa. Painonvartija aikoinani sellaisen vaa´an omistinkin, mutta missä lie olen seinään heittänyt kun ei paino olekaan pudonnut yhdessä yössä ;)

Oma vaakani on varsin kätevä. Ostin sen edellisellä laihdutuskierroksellani. Kiloja se näyttää 180 kg asti, mitä en onneksi vielä koskaan ole painanut. Samalla vaa´alla saa myös kehon rasvaprosentin ja lihasmassan selville. Niin, siis mikäli osaa käyttää. Minähän en enään osaa,koska en muista mitä nappia milloinkin painettiin, ja ohjekirjaa ei enään ole. Mutta periaatteessa siis kovin on kätevä! Vaakaan saa tallennettua myös omat tiedot, ja muistipaikkojakin on, joten on kyllä oiva apuväline laihduttamiseen. Itse tosin siinä en hypi alvariinsa, kerta viikkonkin tuntuu olevan ihan tarpeeksi. Pääasiahan olisi oppia oikea ja terveellinen tapa ruokailla ja liikkua, ja sitä ei kai vaaka opeta.


Eilen ostettiin iso pussillinen porkkanoita. Meinasin että kun nyt olen alkanut pikkuhiljaa ystävystyä vihannesten ja kasvisten kanssa, voisin keitellä porkkanaa lisäkkeeksi. Keitettynä siitä tulee hiukan makeaa, joten pitänee myös makeanhimoa loitolla. Ja oli miten oli, onkai ainakin parempaa naposteltavaa kuin karkit ja pullat. Millaisia mahtaisi makean nälkään olla patukat joita kaupoissa myydään? Nämä niinsanotusti terveelliset versiot? Joskus olen painonvartijoissa näitä harrastanut, ja silloin oli joukossa niin hyviä, kuin sitten niitä huonojakin. Ja huonoista jää äkkiä se terveellisen maku suuhun, mikä ei taas minulla sitten aja karkin asemaa. Toisaalta, kannattaako niihinkään sitten ripustautua? Parempi ehkä opetella olemaan ilman, ja sallia itselleen kuukaudessa muutaman herkuttelupäivän?

Näihin kuviin ja tunnelmiin...

Kettu kuittaa!