keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Täällä taas



Juu, täällä ollaan.Elossa ja voimissaan.. Ainakin melkein. Sallin itselleni muutaman herkuttelu päivän ja noniin, mieihän nyt sitten janoaa enemmän ja enemmän herkkuja ja hyvyyksiä Onse vaan kummallinen toi ihmisen pää sisältö.

Itseäni en ole punninnut aikoihin, tiedän että paino vähintäänkin jumittaa,jo s ei ole noussut. Onneksi kuitenkin tiedostan, että pystyn tästä kyllä taas tsemppaamaan. Takaraivossa jyskyttää alituiseen että nyt sitten taas ryhti ylös ja hommiin !! Perusolotila on ollut muutaman päivän todella todella väsynyt, pitäis vissiin syödä kasapäin hedelmiä että sais jotain  vitskuja kroppaansa. Kahvi on jäänyt taka-alalle ja sekin vissiin vaikuttaa siihen että on lähes kokoajan väsynyt- Salaattia en ole hylännyt, se on mukana ja pysyy.

Ja vaikka en ole hetkeen täällä kävässyt, ei se suinkaan tarkoita sitä että olisin  luovuttamassa, ei todellakaan. Kyllä tästä vielä noustaan entistä vahvempana.

Onko jollain jotain hyviä ideoita,miten saisi itsens taas kerralla ruotuun, ja innostuksen ja pirteyden takasin, ideoita kaivataan oikein olan takaa.. Junnaa junnaa ja vielä kerran siis junnaa.

Sen kummemmin ei oikein ole kirjoitettavaa johtuen juuri tästä junnauksesta, koitan kovasti keksiä mistä huomisaamuna aloittais, että ois pirtee ja tarmoo täynnä.. Palaan siis huomenna astialle, uusin kujein :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti