keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Keskellä viikkoa..


Keskiviikon, lähes keskipäivä.
Tässä sitä mennään eteenpäin, hitaasti,mutta varmasti. Edellis-iltana tehtiin kasapäin erilaisia salaatteja ja raastetta jääkaappiin. Hyvä idea oli, sillä oli mukava lisä ruoan kanssa napsittuna ja nälkä pysyi kauan loitolla. Eilen nukuin alkuillasta pienet päikkärit, ja herättyäni taas tajusin yhden tekijän makkaroihini. Heti tekee mieli syödä kun on tylsää, hiljaista ja on herännyt päiväunilta. Nälkä ei ollut ollenkaan, oikeastaan olin vielä täysi päivän ruoasta,mutta silti olisin voinut kahmia suuhunu lähes mitä vain, kaksin käsin.
Tässä kohtaa onneni oli tupakka, joka hetkellisesti sai suuhuni niin pahan mauan, että herkuttelusuu hetkeksi hellitti huutelemistaan. Kyllä se syöminen vaan on yksi iso mörkö.. Mutta talutusnuorassa, edelleen.

Kun olen tilojani julkaissut mm. facebook profiilissani, ihmiset ovat huomanneet ns. "remontointini" . Moni on tsempannut ja kehottanut minua kokeilemaan tätä uutta ja niin kuulemma tehokasta Fit farmia. Laitankin tähän linkin, sikäli mikäli joku saa kipinän tai haluaa tutustua asiaan paremmin

" Jutta ja superdieetit "

Itsekin kovin kyseisestä laihdutusmuodosta kiinnostuin ja lueskelinkin tovin sivulta löytyviä ns. onnistumistarinoita. Onhan se ihmisiltä sulanut valtava määrä läskiä, varsin pienessäkin ajassa. itse mietin omalla kohdallani, etä onko dieetti liian orjallinen. Sinnehän kun on mukaan ilmoitautunut, niin saa omat tarkat ruoka-ohjeet, sekä myös liikuntaharjoitukset. Ruoka pitänee punnita tarkasti ja tottakai sen pitää sitten olla juuri sellaista kun on kehoitettu. Minulla tulee heti mieleen raha.. Etä jos ruoka jota kehotetaans yömään on kovin kallista? Koska minun lompakkoni ei sitä kauaa kestä, tai entä jos en jaksakaan käydä salilla, osaisinko tehdä samat harjoitteet kotona? Tai tulisiko niitä tehtyä, mikäli tulee päivä, kun ei vain kertakaikkiaan kiinnosta? Mutta tutustumisen arvoinen juttu ehdottomasti !!

Painoa en taas ole käynyt katsomassa, koska en tunne siihen tarvetta. Vaatteista huomaa, että ainakin ruho on jonkinverran mennyt kasaan. Paidat varsinkin jotka on enennen nuollut ihoa, roikkuvat nyt mutkalla päälläni. Positiivista siis sekin kyllä! Olen kyllä erittäine tyytyväinen siihen, että olen saanut ruokavalioni ja syömiseni pidettyä tiukassa kurissa. Edes leipää tehdessä ei tule heitettyä suuhun ylimääräisiä leikkeleenpalasia, ja juusto onkin jäänyt minulta kokonaan pois, ja sen tilalla sitten juon muutaman lasillisen maitoa. Vedenkin olen nyt saanut lisättyä tähän touhuun, huomaamatta menee se puolilitraa kerralla, kun ottaa ison lasillisen vaikka tähän tietokoneelle viereen. Niin sekään ei tunnu niin pakkojuotolta.

Kaikinpuolin siis viikko on tähän asti ainakin mennyt melkoisen hyvin, ollaan siis tyytyväisiä tälläkin kertaa :)

Kettu kuittailee...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti